Beijing Finns

Pekingin suomalaiset

Ajankohtaista

Beijing Finns

Tervehdys lukijat!

Kevätlukukaudesta on vierähtänyt jo kolmasosa ja nyt on aika pitää ansaittua taukoa. Keväällä on vielä luvassa monenmoista toimintaa ja useita mielenkiintoisia tapahtumia mm. pääsiäisen tienoilla, joten tervetuloa takaisin Suomi-kouluun lauantaina 6.3. klo 10-13!

Toivotan kaikille rentouttavaa loma-aikaa ja tapahtumarikasta uutta vuotta!

Terveisin
Jenni Ronkainen
Puheenjohtaja

Tervetuloa mukaan verrattomaan joukkoomme!

Oppilaaksi 89 muun kaverin kanssa pääset ilmoittautumalla johtavalle opettajalle, Tiina Niemelle. Mukaan mahtuu aina ja oppiminen Suomi-koulussa on kivaa! Opettajaksi, apuopettajaksi, sijaisreserviimme, auttajavanhemmaksi tai johtokunnan jäseneksi pääset ottamalla yhteyttä puheenjohtaja Jenni Ronkaiseen tai kehenkä tahansa muuhunkin johtokunnan jäseneen tai opettajaan. Dynaamiseen joukkoomme kuuluu kuluvalla lukukaudella kymmenen opettajaa, kolme kirjastonhoitajaa sekä 13 johtokunnan jäsentä erilaisine tehtävineen. Olemme aina kiinnostuneita uusista ihmisistä ja ideoista ja toivotamme kaikki koulustamme ja oppilaidemme kasvusta ja hyvinvoinnista kiinnostuneet sydämellisesti tervetulleiksi mukaan!

Viime vuosina yhteisömme on kasvanut ja vahvistunut voimakkaasti. Kotiperuskoulu, eli mahdollisuus suorittaa oman luokka-asteensa äidinkielen oppimäärästä virallinen todistus, on vakiintunut osaksi Pekingin Suomi-koulun kouluikäisten opetusta hyvin kokemuksin. Monipuolisen opetuksen ja suomalaiseen kulttuuriin tutustuttamisen nimissä pyrimme jatkuvasti laajentamaan ja uusimaan toimintaamme mm. järjestämällä erilaisia tempauksia ja konsertteja. Kaikessa toiminnassamme vanhempien tuki on tärkeää sekä oppilaille että meille, ja olemme erittäin kiitollisia kaikesta Pekingin suomalaisilta saamastamme tuesta ja avusta.

Kevätlukukaudella 2010 toivomme näkevämme entistäkin enemmän iloisia koululaisia, terhakoita opettajia, tyytyväisiä vanhempia ja reipasta suomen kielen oppi-ilottelua kaiken kaikkiaan. 

Terveisin,

Jenni Ronkainen

Pekingin Suomi-koulun puheenjohtaja

puh. 135 5248 0375

jenni.ronkainen(at) hanken.fi 


SUOMI-KOULU 2010

Suomi-koulun kevään koulupäivät ovat

Beijing Finns

  • 16.1. ja 30.1.

  • 6.2.

  • 6.3; 13.3. ja 27.3.

  • 17.4.

  • 24.4.

  • kevätjuhla 8.5.

 

Uusien oppilaiden ilmoittautuminen: Johtava opettaja Tiina Niemi, p. 1391 082 7720 tai 8440 2237, tiinaniemi(at)yahoo.com tai tiina(at)163bj.com


ylös

Pekingin Suomi-koulu etsii työntekijöitä

Ei avoimia paikkoja tällä hetkellä. Mikäli haluat osallistua toimintaan ole yhteydessä Suomi-koulun henkilöstöön.

Pekingin Suomi-koulun esittely

Historia

Pekingin Suomi-koulun kannatusyhdistys perustettiin 21.11.1996. Koulu aloitti toimintansa helmikuussa 1997. Perustajajäseniä ovat muun muassa Tuovi ja Raimo Pahkasalo sekä Liisa Mikkola. 


Toiminta-ajatus

Suomi-koulun tavoitteena on opettaa suomalaislapsille ja -nuorille suomen kieltä ja kulttuuria. Opetuksessa huomioidaan suomalaiset juhlapäivät ja perinteet mahdollisuuksien mukaan. Koulussa lapset ja nuoret myös tapaavat muita samanikäisiä suomalaisia ja saavat uusia kavereita. Keskeisimmistä toiminta-ajatuksista on luoda ja säilyttää oppilaiden valmiudet palata suomalaiseen kouluyhteisöön. 

Suomen kieltä kannattaa ylläpitää ulkomailla asuttaessa, koska se on olennainen taito, joka pitää hallita joskus Suomeen palattaessa. Suomi-koulu tarjoaa mahdollisuuden oppia ja ylläpitää suomen kieltä. Suomi-koulun arvopohjana on suomalainen kulttuuri-identiteetti. Koulu on tarkoitettu kaikille sukujuuriltaan suomalaisille lapsille.  

Lähtökohtana jokaisella oppilaalla on suomen kielen taito, ei luokka-aste, jolla hän opiskelee. Siksi on tärkeää, että myös vanhemmat perehtyvät lapsensa suomen kielen tasoon jo ennalta sekä palauttavat opettajille lapsen yhteystietolomakkeen. Näin opettajat voivat ryhmiä muodostaessaan pohtia mille luokalle kukin oppilas sijoitetaan. 

Suomi-koulun kirjasto toimii koulukertojen yhteydessä, jolloin on mahdollisuus lainata suomenkielisiä kuva- ja lukukirjoja. Kirjastossa työskentelee tällä hetkellä 2 vakituista kirjastonhoitajaa, jotka opastavat ja neuvovat lapsia kirjojen lainaamisessa.  


Koulun sijainti

Pekingin Suomi-koulu toimii Western Academy of Beijingin (WAB) tiloissa. Koululle pääsee ydinkeskustasta seuraavasti: aja Airport Expressway -tietä lentokentälle päin, käänny liittymästä, jossa lukee BEIGAO. Tietullin jälkeen aja oikealle Jinshun Lu:lle. Käänny ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle ja aja jonkin matkaa eteenpäin. Pian vasemmalla puolella näkyy värikäs aita, jonka takana koulu on. Käytössämme on kullekin ryhmälle oma luokkahuone toisen kerroksen sinisestä siivestä (heti portin jälkeen pääovesta sisään, oikealla olevia portaita toiseen kerrokseen, käytävää oikealle ja ensimmäisestä vasemmalla olevasta lasiovesta sisään).

ylös

Pekingin Suomi-koulun yhteystiedot

Suomi-koulun yhteystiedot löytyvät täältä.

Kotiperuskoulu

Pekingin Suomi-koulu aloitti syksyllä 2007 äidinkielen opiskelun Suomen peruskoulun opetussuunnitelman mukaisesti. Päätimme jatkaa kotiperuskoulun parissa myös tänä vuonna. Toivomme vanhemmilta palautetta kotiperuskoulusta, jotta voimme suunnitella tulevia vuosia.  


Opetus perustuu Kansanvalistusseuran laatimaan Kotiperuskoulu -ohjelmaan. Opiskelua ohjaavat Pekingin Suomi-koulun opettajat opetusoppaiden avulla. Vanhempien tulee myös sitoutua lapsensa kotiperuskouluopiskeluun.


Oppimateriaali on jaettu jaksoihin, joiden lopuksi on tehtäviä ja kokeita. Ne lähetetään yhdysopettajalle Suomeen tarkistettavaksi. Yhdysopettajat antavat palautetta, neuvovat ja ohjaavat opiskelua tarpeen mukaan. Kotiperuskoulumateriaalin lisäksi oppilas tarvitsee oppikirjan, jonka hankinnassa avustaa ohjaava opettaja. Suoritettuaan hyväksyttävästi valitsemansa luokan oppimäärän, oppilas saa Suomesta virallisen todistuksen. 


Kotiperuskoulu – paketti maksaa tällä hetkellä suomikoululaisille 50 € /oppilas / lukuvuosi + oppikirja, muille oppilaille 50€.


Lisää tietoa kotiperuskoulusta: 

www.kotiperuskoulu@kvs.fi

annukkasarikka(at)hotmail.com

Tässä tunnelmia Suomi-koulun tarjoiluvastaavien järjestämästä evästempauksesta syksyllä 2009:

ylös

Suomenkielinen kirjasto Pekingissä

Kirjat   

Suomenkielinen kirjasto sijaitsee Western Academy of Beijingin eli WAB:n tiloissa. Kirjastossamme on noin 710 suomenkielistä kirjaa. Kirjat ovat sekä kertoma- että tietokirjallisuutta. Lisäksi on kuvakirjoja ja sarjakuvakirjoja. WAB:n Middle School - ja High School -kirjastoissa on lähinnä nuorten ja aikuisten romaaneja. Ne ovat WAB:n oppilaiden ja oppilaiden vanhempien lainattavissa. Vanhemmat voivat lainata niitä täyttämällä lomakkeen ko. kirjastossa.

Kaikilla Suomi-koulun oppilailla on mahdollisuus lainata suomenkielisiä kirjoja WAB:n Elementary Schoolin kirjastosta Suomi-koulun aikana. Lainaus tapahtuu opettajan johdolla luokan omana kirjastoaikana. Oppilaalla voi olla lainassa enintään kaksi suomenkielistä kirjaa kerrallaan. Laina-aika on yleensä kaksi viikkoa. Kirjat ovat lapsilla lainassa vanhempien vastuulla ja WAB veloittaa kadonneista tai vaurioituneista kirjoista uudelleenhankintahinnan. 

Ne WAB:n oppilaat, jotka eivät ole Suomi-koulun oppilaita, voivat lainata suomenkielisiä kirjoja WAB:n normaalien sääntöjen ja aukioloaikojen puitteissa.

Suomalaisten kirjojen tarkoituksena on tukea lapsen kielellistä kehitystä, pitää suomen kielen taitoa yllä ja kehittää sitä, innostaa vanhempia lukemaan pienemmille lapsille ja kannustaa isompia itsenäiseen lukemiseen ja tiedonhankintaan. Kirjojen lainaaminen ja niistä huolehtiminen kasvattavat myös vastuuntuntoa. 

Suomi-koulu on omista varoistaan hankkinut kirjoja kirjastoon. Lisäksi Suomi-koulu on saanut lahjoitusvaroja kirjoja varten. Myös WAB on hankkinut merkittävän osan suomenkielistä kirjallisuutta. Uusia kirjoja hankitaan mahdollisuuksien mukaan. Hankintatoivomuksia otetaan vastaan ympäri vuoden. 


Pelit 

Suomi-koulussa on lainattavana lauta- ja tietokonepelejä. Lautapelejä on kaikenikäisille, kolmivuotiaista aikuisiin. Tietokonepelit ovat Alkupolku-sarjaa ja ne on suunnattu esikouluikäisistä tokaluokkalaisiin, mutta niistä voi olla iloa myös vanhemmille lapsille.

Pelien laina-aika on yleensä kaksi viikkoa ja jokainen voi lainata yhden pelin kerrallaan. Pelejä lainataan lauantaisin Suomi-koulun päättyessä käytävän perällä olevasta kaapista. Lainaajan tiedot merkitään lainausvihkoon. Pelit palautetaan Suomi-koulun tuntien alkaessa kirjastonhoitajille käytävän perällä olevan kaapin luo. Pelit tulee palauttaa samassa kunnossa kuin ne olivat lainattaessa. Vanhemmat ovat vastuussa peleistä ja huolehtivat, että kaikki osat ovat mukana pelejä palautettaessa. 

Ohessa on luettelo lainattavista peleistä. Pelin nimen perässä oleva numero ilmaisee minkä ikäisille peli on suunnattu. Esimerkiksi 3+ tarkoittaa, että valmistaja suosittelee peliä kaikille yli kolmivuotiaille. Suositusiät ovat kuitenkin vain ohjenuora, pelaamista voivat kokeilla nuoremmatkin pelaajat. Kirjastonhoitajat avustavat mielellään pelin valinnassa.

Tietokonepelien laitesuositukset:

käyttöjärjestelmä: Windows 9x/ME/2000/XP

kiintolevytila: 50MB

prosessori: 233Mhz

keskusmuisti: 64MB

CD-asema: 12x tai nopeampi

näytönohjain: 640x480, 16-bittisillä väreillä

äänikortti: Windows-yhteensopiva


ylös

Pekingin Suomi-koulun toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Pekingin Suomi-koulun toimintasuunnitelma 2010

ylös

Pekingin Suomi-koulun toimintakertomus vuodelta 2009

Pekingin Suomi-koulun toimintakertomus vuodelta 2009

ylös

Pekingin Suomi-koulun säännöt

Pekingin Suomi-koulun säännöt

ylös

Linkit

Alla olevat linkit on ryhmitelty aiheittain. Linkit on järjestetty otsikoiden alle kielen ja sisällön vaikeustason mukaan. 


Opiskele verkossa:

Kotiperuskoulu http://www.kotiperuskoulu@kvs.fi

Kansanvalistusseuran laatimaan Kotiperuskoulu –ohjelma

Koulukanava http://www.koulukanava.fi/oppimateriaali.htm

Äidinkieltä, biologiaa, historiaa, matematiikkaa, tietotekniikkaa... Monenlaisia, eri aineisiin liittyviä tehtäviä ja juttuja. Edutainment-sivuilla on pelejä ja muuta hauskaa. Äidinkielen tehtäviä voi tehdä Internetissä. Helppo ja hauska tapa kerrata unohtuneita asioita ja oppia uutta. Tehtäviä on kaikenikäisille, ala-asteelta lukioon.

Äidinkieltä verkossa http://tiira.cedunet.com/~hermo/kielioppi/

Kokoelma linkkejä kieliopin kertaamiseen. Alueina substantiivit, sijamuodot, verbin taivutus, lauseoppi, oikeinkirjoitus, sanasto ja rakenteet. Suurin osa harjoituksista on Internetissä tehtäviä ja vastaukset voi tarkistaa saman tien.

Ylen kuunteluhuone http://www.yle.fi/kuunteluhuone/

Kuuntele suomalaisia radio-ohjelmia Internetissä! 


Suomen kieleen liittyvää:

Verbix http://www.verbix.com/languages/finnish.shtml

Ohjelma, joka auttaa verbien taivutuksessa. Kirjoita harmaaseen kenttää jokin verbi perusmuodossa (esim. olla) ja napsauta Go -painiketta. Sivun alalaidassa näkyy myös sanan käännös muutamalla muulla kielellä.Verbix osaa taivuttaa verbejä 117 kielellä. Kaikki kielet näet napsauttamalla sivun yläreunassa olevaa Languages -linkkiä. Sivuilta voi ladata myös ilmaisen Verbix 4.2 for Windows -ohjelman.

Suomen murteet http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/

Asiapitoinen sivusto Suomen murteista. Sivuilla käsitellään murrealueita ja eri alueiden murrepiirteitä. Murteista on myös ääninäytteitä. 


Kirjoittaminen:

Juniorijournalisti http://www.edu.fi/oppimateriaalit/juniorijournalisti/

Suorita juniorijournalistin tutkinto ja tee oma lehti netissä. Lopuksi voit tulostaa itsellesi diplomin.

Vimma http://pandora.lib.hel.fi/vimma/

Nuorten kirjoitusfoorumi. Vimmassa voi lukea muiden kirjoituksia, julkaista omia tekstejä nimimerkillä ja keskustella muiden kävijöiden kanssa. 


Kirjallisuus:

Netlibrishttp://www.netlibris.net/

Kirjallisuuspiiri eskari-ikäisistä lukiolaisiin. Sivustosta löytyy ikäryhmittäin koottuja kirjatarjottimia, jotka tarjoavat vinkkejä sopivista kirjoista. Esimerkiksi 3.-4. -luokkalaisten kirjallisuuspiirissä Kumi-Tarzanissa on 10 aiheittain järjestettyä kirjatarjotinta. Sivuilla on myös lukijoiden lähettämiä kirja-arvosteluja.

Kiiltomato http://www.kiiltomato.net/

Kirjallisuuskritiikkiä verkossa. 


Tiedonhaku:

Makupalat http://www.makupalat.fi/

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä laaja linkkikirjasto. Jos etsit tietoa jostain tietystä aiheesta, katso ensin täältä!

Fennica.net - Suomi Internetissä http://www.fennica.net/

Suomalainen Internet-hakemisto ja tietopalvelu. Tietoa kaupungeista, yrityksistä, ihmisistä, tapahtumista ja vaikka mistä.

FinnLinks http://www.genealogia.fi/finnlinks/


Muuta mielenkiintoista:

Eläimet: 

Vikkelät tassut http://www.yle.fi/pikkukakkonen/ohjelmat/vikkelattassut/index.html

Sivuilla esitellään lyhyesti Suomen luonnonvaraisia eläimiä. Sivuilta saa tietoa eläinten tuntomerkeistä, esiintymisestä, ravinnosta ja lisääntymisestä. Kaikista eläimistä on myös kuva.

Eläimet rakentajina http://www.koulukanava.fi/ymparisto/elaimet/index.htm

Pääset tutustumaan nisäkkäiden, lintujen, hyönteisten ja hämähäkkien rakennelmiin.

Lemmikit http://www.nicehouse.fi/lemmikit/

Tietoa lemmikkieläimistä, linkkejä ja keskustelua.

Suomen Luonto http://www.suomenluontolehti.fi/

Suomen Luonto -lehden arkistossa pääset lueskelemaan luontoa käsitteleviä artikkeleita. 


Historia: 

MuseoSuomihttp://museosuomi.cs.helsinki.fi/

Suomen museoiden esineitä voit katsella nyt myös verkossa!  


Hupia:

Virtahepo http://www.soneraplaza.fi/virtahepo/0,,,00.html

Virtahevon puuhamajassa voit pelata pikkupelejä ja ratkaista sanaristikoita. Kirjastosta löytyy sarjakuvia ja tarinoita. Voit myös hankkia itsellesi virtuaalivirtahevon lemmikiksi.

Arrak anagrammikonehttp://www.arrak.fi/ag/

Minkälaisen lauseen nimesi kirjaimista voi koota? Kokeile anagrammikoneella. Esimerkiksi sanoista Pekingin Suomi-koulu tulee Kongon kumipuuliesi.  

Euroopan Avaruusjärjestö ESA http://www.esa.int/esaCP/Finland.html

ESAn sivuilta löydät tietoa avaruudesta ja voit seurata avaruusluontainten matkaa.


ylös